Harrastus, josta tuli työ

Törmäsin vastikään sosiaalisessa mediassa vanhaan Commodore 64 -tietokoneen mainokseen, joka on nörttinostalgiallaan koskettanut monia ikätovereitani. Peittelemättömän suorasti teineille suunnattu kampanja rohkenee vihjata, että tietokoneen hankinta harrastusvälineeksi saattaa olla valinta, joka tarjoaa tulevaisuudessa ”poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet työn saantiin”. Väite on muutaman vuosikymmenen jälkiviisaudenkin läpi tarkasteltuna rohkea, mutta tosi.

Moni tämän päivän kuningaskoodari ja IT-pomo voi kiittää mainostettavaa tuotetta sekä vanhempiensa sponsoritukea (tai omaa säästäväisyyttään) siitä, että on saanut 1980-luvulla ensikosketuksensa tietotekniikan ihmeelliseen maailmaan. Olen iloinen, että useat ikätovereistani ovat olleet mukana tekemässä Suomesta tietotekniikan mallimaata. Onnittelen kaikkia heitä harrastuksesta, josta tuli työ.

Minä en kuulu heihin. Olin värinauhakauden viimeisiä sissejä, Triumphin, Remingtonin ja Olivettin nimiin vannova humanisti, hitaasti teknologian muutoksiin reagoiva reliikki.

Kun yläasteen loppupuolella päätettiin valinnaisaineista, en innostunut automaattisesta tietojenkäsittelyopista ATK:sta. En lukenut Mikrobittiä. Minulla ei myöskään koskaan ollut mikrotietokonetta, ei VIC kaksikymppistä eikä Commodore kuusnelosta. Piirsin sarjakuvia, luin Pahkasikaa ja Parnassoa, valitsin metallityöt ja konekirjoituksen. Tämän johdosta uskon vielä tänäkin päivänä pystyväni hitsaamaan vaurioituneen aivopoimun näköistä saumaa ja kirjoitan sujuvasti niinsanotulla kunnallisella kymmensormijärjestelmällä, jossa kaksi sormea työskentelee sillä aikaa kun kahdeksan on lakisääteisellä tauolla.

Kuva

Kirjoituskoneella harjoittelun olin aloittanut jo ennen kuin osasin edes kirjoittaa. Mekaanisen koneen napakka soundi kiehtoi ja työnsä jäljet näki heti valmiina. Isäni työpöydällä oli aina kasoittain vanhoja monisteita, joiden kääntöpuolta sai vapaasti käyttää taiteellisiin kokeiluihin. Kirjoitustaidon kartuttua naputtelin isäni ja isoisäni lukuisilla kirjoituskoneilla kulttuuri- ja huumorijulkaisuja niin lähipiirille kuin laajemmallekin yleisölle.

Tietokoneiden kanssa jouduin ensimmäistä kertaa kasvotusten vasta vuonna 1993, mutta onnekseni kone oli Mac. Sen jälkeen malli on vaihtunut kymmenisen kertaa, mutta omenankuva on pysynyt. Olen kirjoittanut työkseni jo kuudentoista vuoden ajan, enkä ymmärrä niinsanotusta PC-puolesta mitään. MacBookkini on minulle edelleen ensisijaisesti kirjoituskone. Olen vallitsevaan tilanteeseen varsin tyytyväinen. Kirjoituskone sisälsi tulevan työpaikkani.

Kuva

Tuolla jossain Triumphin kannen alla se tuleva työ ilmeisesti piileskeli.

Mainokset

2 kommenttia

  1. Maarina · · Vastaus

    Vanha Triumph herätti muistoja … Vaikka olennaisinta on kirjoittajan pään sisus ja sieltä sinkoilevat sanat ja lauseet jonkun välineen kautta julkisuuteen, NIIN on tuo vanha Triumffi vaan niin kaunis ja viehättävän muodokas. Keski-ikäinen parhaimmillaan! Missä lie kaunotar nykyään?

    1. Kyseinen Triumph löytyy sellaisesta paikasta kuin Googlen kuvahaku, mutta siitä alkuperäisestä samanlaisesta ei ole kyllä tietoa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: