Olen asiakaspalvelutehtävissä työskentelevien nuorten aikuisten käsivarsista päätellyt, että yhteiskuntaamme on tällä hetkellä kehittymässä erittäin merkittävä varhaisdementiasta kärsivä kansanjoukko. Kyllä, tarkoitan nimenomaan kaikkia teitä, jotka annatte tatuoida ihoonne lasten nimet ja syntymäajat. Oi miksi, miksi? Onko arkenne todella niin hektistä ja lähimuistinne niin raskaasti kuormitettu, että pelkäätte hetkenä minä hyvänsä unohtavanne elämänne oletettavasti kaikkein tärkeimmät tosiasiat?
Tehdään nyt heti selväksi, etten aio tuomita tatuointeja in general. Ei sinne päinkään. Jokainen voi vapaasti käyttää vartaloaan värityskirjana jos mielii. Minulla itsellänikin on tatuointi, tosin se on hyvin pienikokoinen ja sijaitsee häveliäästi olkavarressa. Mutta tämä käsivarren näkyvän osan ihon käyttäminen jonkinlaisena pysyvänä ristiäisten muistilappuna hämmentää mieltäni suuresti. Toki myös silloin kun minä olin nuori (eli kutakuinkin myöhemmän jurakauden ja varhaisen liitukauden välimaastossa) kädellisten oli tapana käyttää eturaajojensa pintaa piktogrammien väliaikaisena säilytyspaikkana. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei perjantaibileissä permanent-tussilla käsivarteen kirjattu tuntemattoman tytön nimi ja puhelinnumero tunnu enää tällä hetkellä ihan niin coolilta statementilta kuin 17-vuotiaana.
Ymmärrän myös sen, että jokaisella aikakaudella on omat tatuointitrendinsä. Milloin tribaalit, milloin ruusut, milloin kiinalaisen ravintolan ruokalistasta lainatut syvälliset itämaiset merkit. Omassa nuoruudessani kaikkein kovimpien kundien ja kundittarien oli tapana ottaa olkavarteensa pesunkestävä pantteri, kotka tai rauhankyyhky, mutta ne sentään symboloivat jotain, tai ainakin yrittivät. Mitä käsivarteen käsittämättömällä käsialalla hakattu lapsen nimi ja syntymäaika symboloi? Huonomuistisuutta?
Itselläni on kaksi lasta, ja vaikka olenkin toisinaan erittäin hajamielinen henkilö, enkä esimerkiksi enää muista miten hypotenuusa derivoidaan tai miten ruotsin epäsäädylliset verbit taittuvat, en silti usko että voisin unohtaa heidän nimiään tai syntymäaikojaan. Tai ehkä nykyisin käytettävä tatuointimuste aiheuttaa suurempina annoksina nautittuna dementiaa, mistä minä tiedän.
Sitä paitsi jos näillä omituisilla orvasketeensä raapustajilla on todellakin alituinen pelko fataalista amnesiasta, luulisi että on lukuisia muita elintärkeitä asioita, jotka on jälkikasvun nimeä vaikeampi muistaa ulkoa, kuten vaikkapa veriryhmä, sosiaaliturvatunnuksen loppuosa, nettipankin salasana tai taksikeskuksen numero. (Ajatelkaa, miten kätevää olisikaan pikkutunneilla kyytiä kaivatessaan tarkistaa vossikan tilausnumero käsivarrestaan!)
En tajua sitäkään, miksi nimi- ja numerorimpsu pitää tatuoida käsivarteen siten, että Lidlin kassalla tai pankin sijoitusneuvonnassa työskentelevän henkilön joka ainoa asiakas näkee sen. Mitä hemmettiä perheasiat kuuluvat tuiki tuntemattomille ihmisille? Eivätkös ne ole enemmänkin sellaisia yksityisiä asioita? Tai ehkä hienous onkin juuri siinä, yksityisen ja julkisen raja-aitojen jänskässä hämmentämisessä tai jotain. Mistä minä sen tiedän, kun olen vain tällainen keski-ikäinen kääkkä, joka käyttää pitkähihaista kauluspaitaa ja lukee Suomen Kuvalehteä.
Toisaalta on pakko myöntää, että käsivarresta tiedot on tietysti helpompi tarvittaessa tarkistaa kuin esimerkiksi selästä tai nilkasta, varsinkin näin pitkien kalsareiden käyttökaudella. Tai ehkä nilkkatatuointien käyttäjät ovat niin kovia tyyppejä, etteivät käytä lainkaan pitkiä kalsonkeja, mistä minä tiedän.
Puhut mutta asiaa.
Minä sen sijaan muistan tämän varsin hyvin. http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/64/Dove_peace.png
Puhun paljon ja harvoin asiaa!
Kuva on lähellä totuutta. Harva todellakin tietää, että oikea olkavarteni on paitsi jäntevä ja kuvauksellinen, myös palkitun kansainvälisen kosmetiikkabrändin innoittaja! http://www.dove.co.uk/en/
Mainiosti sanailtu. Tai näppistelty, mistä minä tiedän.
Heh, kyllä tämäkin teksti oli pääosin sormituntumalla näppäilty älypuhelimen koskettelunäytölle. Tai Mutu-tuntumalla, kuten kirjoitukset yleensä.
Kuunteleppa kuulee kappale lavis – paska bloggaaja
Kiitos vinkistä! En onnistunut löytämään mainitsemaasi kappaletta Spotifysta enkä YouTubesta, mutta mukava kuulla, että aiheesta on tehty viisu.
Hah, kyllä oli kateellinen ja kyyninen teksti. Kukaan tuskin tatuoi laspsen nimeään siksi että se toimii siinä muistilappuna….. Haloo, surkein väite ikinä. Oletko miettinyt, että Ehkä se on kunnioitus, lastansa kohtaan. Olisihan se hienoa jos omalla isällä olisi tatuointi joka tarkoittaa minua, en ottaisi sitä muistilappuna vaan juurikin, välittämisen merkkinä, joka päivä ei muisteta ilmaista että rakastaa, olet tärkeä ym. Olet juurikin ihminen joka vääntää tästäkin tekstistä vittuilun, et osaa ottaa kritiikkiä vastaan vaan heti vastahyökkäyksellä takaisin.
Toivottavasti sinäkin joskus tatuoit jotain lastesi hyväksi.
Kiitos nimimerkki Hämmästynyt, sehän oli oikein mukava ja hyvin perusteltu kirjoitus. Täytyypä tosiaan harkita jonkin asian tatuoimista omien lasteni hyväksi. Tai naapurin lasten. Mukavaa päivänjatkoa joka tapauksessa!
Tosiaan mitä se muille kuuluu mitä kukin ihonsa tatuoi. Aika uskomaton kommentti, että tatuointi toimisi jonain muistilappuna. Aika putkiaivoista ajattelua. Mielestäni on hyvä, että tatuoinnilla on jotain merkitystä ja mikähän olisi suurempaa kuin omat lapset. Voihan sitä spekuloida, että mitä järkeä on merkityksettömässä tribaaleissa? Niistäkin joku tykkää, niin mikäpäs siinä.
Eli jos tatuonti on esim.lohikäärme,niin se on siinä siitä syystä,että muistaa minkänäköinen se lohikäärme on? jessus mitä blääh ydsj……
No just näinhän se on! Blääh yjdfh hjxc.
Sulla ei taida olla normaalia kiintymys suhdetta syntynyt jos et ymmärrä asiaa. Lapsen nimi iholla on aitoa ylpeyttä heistä, synnytyksestä, odottamisesti… Minusta he ovat lähtöisin minä olen heidät kantanut, minä olen heidät tuskalla mailmaan ponnistanut kasvattanut yhdessä isän kanssa. Vauva-ajan kiintymyssuhteen luomisesta ja elämän erivaiheet yhdessä lapsen kanssa antavat sellaista ylpeyttä heistä, rakkautta, että hyvinkin voisin heidän nimensä tatuoida ihooni. Mutta sinullahan ei taida löytyä moista kokemusta. 😀 Totta tosiaan keski-ikäisen humanistin avarakatseisuutta, ei nyt ihan nallekarkit mene tasan 😀
Nyyh. Olen saanut nyt niin monta ihanan koskettavan lämmintä palauteviestiä tästä vanhasta blogauksesta, että sen johdosta jotenkin pysähdyin oikein miettimään omaa suhdettani tatuointitaiteeseen ja omaan äiti-/isäsuhteeseeni. Ja kyllä siinä niin kävi, että valaistuminenhan siitä seurasi! Eilen tatuoin oikeaan käsivarteeni äitini nimen, vasempaan isäni ja vatsaani kaikkien isovanhempieni kaikki nimet (on muuten aika pitkiä nimiä 1900-luvun alussa syntyneillä!). Kyllä se vähän kirpaisi, mutta jotenkin tunnen nyt paljon entistä vahvemmin yhteyden omiin juuriini, siihen mistä olen tullut ja miksi olen juuri tällainen huumorintajuton nihkeilijä. Kyllä tatuointimusteessa on todellakin jotain sydäntäsärkevän ihanaa!