Kansi tekee käsikirjoituksesta kirjan

Vaikkei maaliskuu ole vielä edes puolivälissä, kevät tuntuu jo olevan tavallista pidemmällä. Syynä on varmasti ainakin Etelä-Suomessa hienona pysynyt, tänään suorastaan aurinkoinen kevätkeli. Lintujen räksytyksen ja häikäisevän auringon lisäksi itselleni vähintään yhtä tärkeä kevään etenemisen merkki on WSOY:n syksyn 2014 kirjojen ennakkomarkkinoinnin alkaminen. Pari päivää sitten julkaistulta Kirjasyksy.fi-sivustolta löytyvät WSOY:n tulevien uutuuksien lisäksi myös samaan konserniin kuuluvien Johnny Knigan ja Tammen syksyn kirjat. Joukossa on monta jo ennakkoon mielenkiintoa herättävää teosta, kuten Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi).

Itse olen luonnollisesti kaikkein kiinnostunein, huolestunein ja jännittynein WSOY:n kotimaisten romaanien joukosta löytyvästä kirjasta Kolme tärkeintä asiaa. Vaikka teoksen käsikirjoitus on vielä koneellani ja viimeiset viilaukset tekstiin tekemättä, ulkopuolisten tahojen tarttuminen projektiin tekevät siitä monin tavoin todellisemman, valmiimman. Yhdessä kustannustoimittajani Samuli Knuutin kanssa on mietitty, millaisin määritelmin ja sanavalinnoin teosta kannattaisi markkinoida (”humaani ja tragikoominen”), kannen aiheesta ja värivalinnoista (synkkä vai värikkäämpi?) on käyty rakentavaa keskustelua niin graafikko Jussi Jääskeläisen kuin kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Anna-Riikka Carlsonin kanssa, puhumattakaan kaikkien muiden WSOY:lla kustantamis- ja markkinointihommia tekevien ammattilaisten panoksesta. Yksin ähertämisestä on siirrytty tiimityöhön. Käsikirjoitus on vaihe kerrallaan muotoutumassa kirjaksi.

Kannen osalta on lausuttava jo tässä vaiheessa kiitokset graafikko-Jussille, joka on luonnostellut erilaisia kansivaihtoehtoja, ottanut kaikenkarvaiset kommentit vastaan kylmän rauhallisesti ja viilannut alustavia ideoita valmiimpaan suuntaan. Kun kirjalla on kansi – vaikka kyse on vasta kannen kuvasta – on itsekin helpompi uskoa siihen, että se on lähitulevaisuudessa valmis. Kannen myötä se on muutakin kuin 576 000 merkkiä tietokoneen muistissa, se on tuote, kirja, taideteos, muutaman kuukauden kuluttua myös konkreettinen esine, painotuote, tavara. Toivottavasti hyvä ja tärkeä sellainen, muillekin kuin minulle itselleni.

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

Mainokset

2 kommenttia

  1. Marks · · Vastaus

    Kiitos, kun pidät meitä kartalla ja kihelmöinnissä!

  2. Kiitti, onhan se jänskää tämä odottelu 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: