Osta hyvä tietokirja osamaksulla!

Elokuussa ilmestyvää kirjaani odotellessa kävin kurkkaamassa internetistä, miten opuksen ennakkomarkkinointi on edennyt ja kuinka hyvin tuleva teos löytyy alan foorumeilta. Ilokseni huomasin, että Kolme tärkeintä asiaa on jo useiden eri jälleenmyyjien valikoimissa tai ainakin ”tulossa”. Moni sivusto tietää kertoa senkin, että teos ilmestyy tarkalleen 11.8.2014.

Myös julkisella sektorilla valikoimia täydennetään täyttä vauhtia ja syksyn kirjauutuudet näkyvät jo useimpien kirjastojen kokoelmissa. Oma kantapaikkani, varsinaissuomalaisten kirjastojen yhteenliittymä Vaski, marssii eturivissä kirjahankintojen suhteen: Kolme tärkeintä asiaa on hankinnassa, ja mikä mielenkiintoisinta, se kuuluu Vaskin mukaan tietokirjallisuuteen. Tämä tieto on tekijän kannalta hieman hämmentävä, sillä olen pyrkinyt kirjoittamaan täysin fiktiivisen romaanin, joka sijoittuu mielestäni paremminkin kaunokirjallisuuden puolelle. Mutta mitäpä keinotekoisista raja-aidoista, pääasia että kirja löytää lukijansa! (Ehkä seuraavalla kerralla kirjoitan kuitenkin tietokirjan ja yritän jotenkin muiluttaa sen romaanihyllyyn.)

kirjasto

Jotkut lukijat saattaavat kirjan luokittelun lisäksi olla kiinnostuneita myös teoksen jälleenmyyntihinnasta. Akateeminen myy Kolmea tärkeintä asiaa 34 euron hintaan (”ei vielä ilmestynyt”), Suomalaisen hinta on tingitty 33,30 euroon (”ennakkotilattavissa”) ja CDON.com lataa tiskiin parhaan tarjouksen, eli 26,95 €. Prisman verkkokauppa on aavistuksen kalliimpi (28,49 €), mutta siellä saa bonusta ja voi ostaa teoksen myös osamaksulla, erät alkaen 5,00 € / kuukausi! Se on jo niin hyvä tarjous, että kirjailijalla itselläänkin voi olla varaa ostaa oma kirjansa.

Prisman sivuilla vieraillessa herää myös kysymys siitä, millaisen takuun S-ryhmä myöntää kirjalle. Ja millaisissa tapauksissa takuu on voimassa? Totta kai esimerkiksi silloin, jos romaanin selkä taittuu normaalissa lukutilanteessa, mutta entäpä sisällölliset viat? Korvaako takuu asiakkaalle sen, että kirja on sekava? Fontti aiheuttaa migreeniä? Tai teoksen juoni ei vastaakaan kustantajan sivuilta poimittua markkinointitekstiä?

Prismasta myös takuu kirjalle!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: