Harhaanjohtava otsikko on paras otsikko

Mediakriittinen sarjamme ”harhaanjohtavat otsikot, huonot jutut” jatkuu! Tuoreen Anna-lehden kannessa oleva otsikko näyttäisi kertovan jostakusta, joka on piiskannut itsensä vuodessa kilometrejä nieleväksi maratoonariksi. Se luonnollisesti kiinnostaa minua, kuten kaikki juoksemiseen liittyvä. Selaan malttamattomin pikku kätösin lehteä saadakseni lisätietoa tästä urheasta minäkertojasta, joka on suoriutunut hurjalta kuulostavasta 42 kilometrin tavoitteesta. Kannen otsikon ja jutun välillä on kuitenkin lievä totuuspoikkeama.

Maratoonari? Tai ainakin jotain sinne päin.

Otsikko lehden kannessa: ”Treenasin vuodessa maratoonariksi”
Totuus jutusta: Toimittaja harrasti lenkkeilyä vuoden verran päästäkseen puolimaratonkuntoon. Juoksi pisimmillään 19,5 km. Ei osallistunut puolimaratonille flunssan takia.

Eli tärkeintä ei ole se, pääseekö tavoitteeseensa, kunhan on vain yrittänyt parhaansa – ja kunhan saadaan aikaan kiinnostava otsikko! Tästä inspiroituneena ehdotankin kirjailijauutisoinnissa hyödynnettäväksi seuraavia henkilökohtaisiin paljastuksiini perustuvia otsikoita ja juttuja:

”Luin itseni kahdessa vuodessa tohtoriksi”
(Oikeastaan en päässyt ihan tohtoriksi asti, mutta maisteriksi nyt kuitenkin. Ja taisi siihen mennä vähän kauemmin kuin kaksi vuotta… ehkä viisi?)

”Kirjoitin menestysromaanin kolmessa kuukaudessa!”
(Kirjoitin tosiaankin taannoin sekavahkon käsikirjoituksen, jonka lähetin useimpiin kustantamoihin. Sitä ei koskaan julkaistu.)

”Laihduin orgaanisella ihmedieetillä 14 kiloa”
(Viime viikonlopun vatsataudin takia menetin väliaikaisesti noin 4 kiloa painostani. Suurin osa siitä on kuitenkin tullut nopeasti takaisin.)

”Vuosien velkakierre johti unettomuuteen!”
(En meinannut saada unta tuossa yhtenä iltana, kun aloin miettiä, paljonko sitä asuntolainaa vielä olikaan jäljellä.)

”Juoksen kuin teräsmies Stubb kympillä”
(Vuoden 2009 kunnossani en hävinnyt Alexille kuin kolmisen minuuttia 10 kilometrin juoksussa. Ja nykyisinkin juoksen ainakin neljä kilsaa samaa vauhtia. Tai kolme. )

”Hylkäsin hektisen mainosmaailman ja ryhdyin luomuviljelijäksi.”
(Olin pari vuotta sitten vuorotteluvapaalla työstäni. Niin, ja meidän pihalla on viljelylaatikko, jossa kasvatan kesäisin salaattia ja porkkanaa.)

”Kieltäydyin Perussuomalaisten ehdokkuudesta!”
(Ei minua oikeastaan kukaan ole pyytänyt ehdokkaaksi, mutta olisin kieltäytynyt jos olisi pyydetty.)

Mainokset

2 kommenttia

  1. Marks · · Vastaus

    Hörötys ja käkätys kuuluu Runosmäestä…

    1. Kiitokset kommentista Runosmäen suuntaan 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: