Pari sanaa romaanin nimeämisestä

Huolimatta siitä, kuinka paljon itse kirjasta pidänkään, en voisi koskaan antaa romaanini nimeksi He eivät tiedä mitä tekevät. Samaa sarjaa ovat Kaikki se valo jota emme näe tai Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin.

Olen nimittäin erittäin jyrkästi sitä mieltä, että romaanin nimen maksimipituus on kolme sanaa. Olen vakavissani. Romaanin nimi voi olla arvoituksellinen tai kysymyksiä herättävä, mutta sen ei pitäisi kuulostaa virren ensimmäiseltä säkeistöltä.

Runokokoelmat ovat tietenkin kokonaan toinen asia, enkä poeettisissa pöllyissä piehtaroidessani pidä ollenkaan pahana Jännittävää olisi nähdä pihalla lintuja -henkistä naivismia tai Yksinkeltainen on kaksinkeltaista -tyyppisiä sanaleikittelyjä.

Romaaneissa parhaiten toimivat yhden sanan nimet. Pidän paitsi Tuomas Kyrön kirjoista, myös hänen kirjojensa nimistä suuresti. Etenkin Kyrön varhaistuotanto on kompaktin manifestaation juhlaa. Nahkatakki. Tilkka. Liitto. Cut the crap, kuten oxfordilaiset tapaavat ylevästi  lausahtaa.

Lukemistani Patrick Modianon kirjoista olen nauttinut, mutta jos näkisin kirjakaupassa romaanin, jonka nimi on Jotta et eksyisi näillä kulmilla, en siihen todennäköisesti tarttuisi.

Liian pitkän kirjannimen kanssa käy kuten hyväntahtoisten vanhempien lapselleen antamalle nimelle. Joona-Petteristä tulee JP ja Emma-Tuuliasta Emppu. Yksi lensi yli käenpesän oli aikoinaan hieno lukuelämys, mutta kirjan nimenä se on onneton. Kaikkihan puhuvat kuitenkin pelkästään käenpesästä.

Hyvä ja ytimekäs nimi voi olla nuorta taiteilijasielua puhuttelevan filosofinen, kuten Imre Kertészin Kohtalottomuus tai Milan Kunderan Kiireettömyys. Se voi olla myös vierasperäiseltä kalskahtava ilmaus tai väännös tutusta sanasta, kuten Sinikka Vuolan Replika tai Jari Tervon Tuulikaappimaa.

Parasta on kuitenkin pitäytyä yksinkertaisessa ja välttää turhaa kikkailua. Yksi kaikkein parhaiten nimettyjä romaaneja onkin Juha Hurmeen Hullu.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: