Kategoria Kirjat

Kansi tekee käsikirjoituksesta kirjan

Vaikkei maaliskuu ole vielä edes puolivälissä, kevät tuntuu jo olevan tavallista pidemmällä. Syynä on varmasti ainakin Etelä-Suomessa hienona pysynyt, tänään suorastaan aurinkoinen kevätkeli. Lintujen räksytyksen ja häikäisevän auringon lisäksi itselleni vähintään yhtä tärkeä kevään etenemisen merkki on WSOY:n syksyn 2014 kirjojen ennakkomarkkinoinnin alkaminen. Pari päivää sitten julkaistulta Kirjasyksy.fi-sivustolta löytyvät WSOY:n tulevien uutuuksien lisäksi myös samaan […]

Romaanista kohti 360 asteen crossmediaa

Ei enää riitä, että kirjailija kirjoittaa kirjoja ja kustantaja julkaisee ne. Tekijän tulee huomioida ajan vaatimukset ja ympäröidä alkuperäinen luova tuotos mahdollisimman kattavalla tuote- ja mediaperheellä. Joskus puhuttiin oheistuotteista, mutta se on niin ysäriä. Kyse ei ole enää mistään pinsseistä ja t-paidoista, vaan aidosta 360 asteen mallista. Jos ette vielä tienneet, päivän sana on crossmedia. […]

Romaania pukkaa, kun vain jaksaa pukata

Useampi tuttava ja kylänmies on jo ehtinyt varovasti tiedustella, miten salamyhkäinen kirjaprojektini etenee, mistä romaani kertoo, koska se ilmestyy ja niin edelleen, joten ajattelin hieman avautua aiheen tiimoilta. Väliaikatiedotukselle on nyt otollinen ajankohta, sillä sain vastikään odotettua palautetta kustannustoimittajaltani. Koska ollaan digitaalisessa mediaympäristössä ja te kaikki olette kiireisiä, yritän olla jaarittelematta (vaikkei siitä mitään tulekaan). […]

Peter Franzén ja keskivertokirjoittajan itsetunto

Jokainen, joka on koskaan yrittänyt kirjoittaa kirjaa, tietää kuinka vaikeaa se on. Luultavasti niilläkin, jotka eivät ole lähteneet toteuttamaan tällaista omituista päähänpinttymää, saattaa olla aavistus hankkeen hankaluudesta. Jo pelksätsään kirjoittaminen tuottaa ihan madhottomia vaikeuksia, puhumattakaan kaikesta muusta, mikä projektiin vääjäämättä nivoutuu. Puhun nyt meistä tavallisista kuolevaisista. Ja sitten on tällaisia ihmeheppuja kuten Peter Franzén, joka paitsi […]

Kriitikon arvioitavana kustannustoimittajien tekstit

Useimmille kirjailijan urasta haaveileville ensimmäiset ammattimaiset kritiikit eivät tule lehtien kulttuurisivuilta, vaan lyhyessä viestissä kustantamon portinvartijalta. Pahimmillaan kustannustoimittajan kirje tai sähköposti voi olla ytimekäs ja vastaanottajan mielestä jopa tylyltä vaikuttava ”ei” tai ”ei kiitos”. Parhaimillaan se on itsessään kirjallinen mestariteos, joka rohkaisee, kannustaa ja viitoittaa tietä tulevalle kirjailijalle – vaikka tätä kyseistä tekstiä ei julkaistaisikaan. […]

Kirjassa on virhe!

Ei tarvinnut kauaakaan veden virrata Raisionjoessa, kun löytyi kirjallisuuden kentältä epäkohta, johon on suorastaan pakko puuttua. Enkä nyt puhu siitä, että Stephen Kingin uutuusteosta on vaikea lukea sängyssä (tai ylipäätään missään), enkä edes siitä, että Sinikka Nopolan tuotanto täyttää rasismin ja vihapuheen merkit hämäläistä kantaväestöä kohtaan. Ei, vaan nyt on kyse Rosa Liksomin romaanista Hytti […]

Kirjaholistin tunnustuksia

Riippuvuudesta paranemisen ensimmäinen askel on ongelman myöntäminen rehellisesti itselleen. Olen oikealla tiellä. Olen myöntänyt ongelmani jo kauan sitten. Kirjojen suhteen minusta ei koskaan tule mannereurooppalaista siemailijaa eikä satunnaista viihdekäyttäjää. Olen paatunut kirjaholisti. Oireet ovat varsin selvät. Minulla on aina vähintään kolme kirjaston kirjaa kesken. Saatan ostaa hetken mielijohteesta uuden kirjan, vaikka minulla jo on kirja. […]

Kirja viikossa pitää mielen virkeänä

Olen tykännyt lukea niin kauan kuin muistan, eli siitä lähtien kun opin lukemaan. Kuluneiden noin 36 vuoden aikana on tullut luettua kaikenlaista. Nuorempana olin suorastaan ahmatti, sittemmin on tullut kausia, jolloin ei ole ehtinyt tai jaksanut nauttia lukemisesta niin paljon kuin olisi halunnut. Lukemisessa niin kuin monessa muussakin hyvässä harrastuksessa määrää tärkeämpää on tietysti laatu, […]