Avainsana-arkisto: kirjat

Maaliskuussa kukkivat muistilaput

Miesmuistin ilmestymisestä on kulunut kuutisen viikkoa ja kirjailija itse alkaa jo pikku hiljaa ottaa etäisyyttä kirjaan ja sen henkilöihin. Tuoretta romaania ei tietenkään pääse kokonaan karkuun, sillä siitä kysellään haastatteluissa ja sitä kommentoidaan lukijapalautteessa. Miesmuistin henkilöihin ja juonenkäänteisiin suhtautuu kuitenkin itse eri tavalla kuin synnytysvaiheessa, koska ajatukset ovat jo siirtymässä seuraavaan tarinaan. Tällä viikolla olen […]

Miten kirjani ovat syntyneet? Hitaasti.

Sain kutsun Suomen Kirjailijaliiton juhlavuoden tilaisuuteen, jossa minun pitäisi puhua aiheesta ”miten kirjani ovat syntyneet”. Tilaisuus järjestetään vasta maaliskuussa, mutta aloin pohtia aihetta jo nyt, kun se oli piakkoin ilmestyvän Miesmuisti-romaanini viimeistelyn takia muutenkin mielessäni. Vastaus kysymykseen on tietenkin helppo. Kirjat syntyvät hitaasti. Omalla kohdallani suorastaan piinallisen hitaasti. Usein lähtökohtana on yksi tai useampi avainlause. […]

Katsaus vuoden 2014 lukusatoon

Vaikka olen bloggaajana saavuttanut jo lähes äärimmäisen bloggaamattomuuden tilan, rikottakoon hiljaisuus kuitenkin jo perinteeksi muodostuneella vuodenvaihteen kirjakatsauksella. Päättyvän vuoden 2014 aikana tuli luettua kirjoja suunnilleen saman verran kuin aiempinakin vuosina, eli 50 teosta. Tai 49, jos ollaan tarkkoja, sillä tätä kirjoittaessani nobelisti Patrick Modianon Villa Triste on vielä hieman kesken. Luetuista ehdoton pääosa oli jälleen […]

Mikä on kirjasi sanoma ja muita hankalia kysymyksiä

Olin eilen paikallislehden haastateltavana. Toimittaja oli ammattitaitoinen ja mukava, jutustelumme aiheet kimmahtelivat kirjan kirjoittamisesta urheiluharrastuksiin ja pikkukaupunkilaisuudesta kosmiseen angstiin. Puhuin paljon ja asiasta toiseen ponnahdellen, kuten minulla innostuessani on tapana. Yksi toimittajan esittämä kysymys aiheutti kuitenkin spontaanin katkoksen kirjailijan puhetulvassa. Mikä on kirjasi sanoma? ”Öö, tota, mä olen ajatellut että siinä kerrotaan niinku sillai ehkä […]

Seppälää, Turkkaa ja muuta kevyttä kesäluettavaa

Olen kenttähavaintojen ja tiedotusvälineiden perusteella päätynyt siihen käsitykseen, että suomalaiset ahmivat kesälomillaan erityisesti dekkareita, pokkareita ja muuta maailmaasyleilevän otsikon ”kevyttä kesäluettavaa” alle määriteltävää kirjallisuutta. Itse luen dekkareita varsin harvakseltaan, mutta lomaa viettäessäni allekirjoitan täysin keveyden vaatimuksen. Tänä kesänä olen lukenut mm. Juha Seppälän, Jean Rhysin, Mikko Rimmisen, Bo Carpelanin, Toni Morrisonin, Pauliina Rauhalan ja Tuomas […]

Haastattelussa nuori kirjailija vuosimallia 2005

Uusia kritiikkejä ja haastatteluja odotellessa (toivossa on hyvä elää) voi lukaista vaikkapa Turun Sanomien haastattelun vuodelta 2005. Muistaakseni kyseinen juttu liittyi johonkin lukiolaisten kirjallisuusprojektiin, eli jos jotkut nahkatakkisen kirjailijanplantun kommentit tuntuvat nuorilta ja innokkailta, niin journalistinalku oli sitäkin nuorempi ja innokkaampi. Viimeisen repliikin viisauden allekirjoitan toki edelleen, yhdeksän vuotta myöhemmin: ”Nykymaailma on lyhytjänteinen, halutaan nopeasti […]

Kirjailijakuvaa rakentamassa

Kun romaaniprojekti etenee käsikirjoituksesta kohti valmista kirjaa, tulee vastaan monia haastavia kysymyksiä. Onko tämä nyt valmis? Pitäisikö loppua vielä muuttaa? Entä mikä kirjasintyyppi näyttäisi hyvältä? Millainen esittelyteksti takakanteen? Millainen paperi? Ja ennen kaikkea, millainen valokuva liepeeseen? Kuvaa otettaessa kannattaa yksityiskohdat harkita tarkkaan, sillä kuten hyvin tiedämme, internetin ansiosta henkilökuvat jäävät elämään ikuista elämäänsä loputtomassa bittiavaruudessa. […]

Osta hyvä tietokirja osamaksulla!

Elokuussa ilmestyvää kirjaani odotellessa kävin kurkkaamassa internetistä, miten opuksen ennakkomarkkinointi on edennyt ja kuinka hyvin tuleva teos löytyy alan foorumeilta. Ilokseni huomasin, että Kolme tärkeintä asiaa on jo useiden eri jälleenmyyjien valikoimissa tai ainakin ”tulossa”. Moni sivusto tietää kertoa senkin, että teos ilmestyy tarkalleen 11.8.2014. Myös julkisella sektorilla valikoimia täydennetään täyttä vauhtia ja syksyn kirjauutuudet […]

Kansi tekee käsikirjoituksesta kirjan

Vaikkei maaliskuu ole vielä edes puolivälissä, kevät tuntuu jo olevan tavallista pidemmällä. Syynä on varmasti ainakin Etelä-Suomessa hienona pysynyt, tänään suorastaan aurinkoinen kevätkeli. Lintujen räksytyksen ja häikäisevän auringon lisäksi itselleni vähintään yhtä tärkeä kevään etenemisen merkki on WSOY:n syksyn 2014 kirjojen ennakkomarkkinoinnin alkaminen. Pari päivää sitten julkaistulta Kirjasyksy.fi-sivustolta löytyvät WSOY:n tulevien uutuuksien lisäksi myös samaan […]

Romaania pukkaa, kun vain jaksaa pukata

Useampi tuttava ja kylänmies on jo ehtinyt varovasti tiedustella, miten salamyhkäinen kirjaprojektini etenee, mistä romaani kertoo, koska se ilmestyy ja niin edelleen, joten ajattelin hieman avautua aiheen tiimoilta. Väliaikatiedotukselle on nyt otollinen ajankohta, sillä sain vastikään odotettua palautetta kustannustoimittajaltani. Koska ollaan digitaalisessa mediaympäristössä ja te kaikki olette kiireisiä, yritän olla jaarittelematta (vaikkei siitä mitään tulekaan). […]